Alun perin minun oli tarkoitus tänään julkaista teksti: ”Miten minusta tuli bloggaaja?” Aihe ei varsinaisesti koske nettivihaa, mutta kylläkin sitä miten päädyin nykyiseen tilanteeseen. Blogiin tulleiden kommenttien vuoksi päädyin kuitenkin siirtämään jonkinlaisena taustatarinana toimivan tekstin perjantaille. Puhutaan nyt nettivihasta.

Nettivihan ymmärtämisen pitäisi kai sanarakenteen vuoksi olla melko yksinkertaista. Netti ja viha. Vihaamista verkossa. Tietyllä tapaa nettiviha on ikään kuin jonkinlainen koulukiusaamisen sisarpuoli. Monet asiat, joita voimme pohtia koulukiusaamisessa, pätevät myös nettivihaan.

Tahtoisin painottaa, että puhuessani nettivihasta tarkoitan todellakin vihaa ja sen erilaisia ilmentymiä. Nettivihalla ei tarkoiteta esimerkiksi tavalla tai toisella julkisuudessa olevan ihmisen toiminnan arvostelua. On kuitenkin eri asia sanoa mielipiteensä kuin haukkua, nimitellä, uhkailla ja arvostella täysin arvosteltavaan toimintaan liittymättömiä asioita.

Bjästan tapaus Ruotsissa on yksi äärimmäisen hyviä esimerkkejä vihakulttuurista netissä. Ihmiset kirjoittavat kärjistettyjä tekstejä välittämättä siitä mitä taustalla todella on. Kohteella tai tapahtumien todellisella kululla ei ole merkitystä, kunhan saadaan kirjoittaa, kunhan saadaan vihata. Vihaajajoukko kulkee piraijalauman lailla tarkkaillen – tuolla on jotain, jonka kimppuun käydä. Kun joukko siirtyy seuraavaan kohteeseensa, siirtyvät myös muut, koska tapahtumat ovat siellä toisaalla.

Olen monesti ihmetellyt kasvottomuuden myyttistä älyttömyysmaskia. Usein haluaisin kysyä ihmisiltä, jotka kirjoittavat netissä suu vaahdoten, että puhuisitko oikeasti tuolla tavalla, jos kyseessä oleva ihminen seisoisi edessäsi? Monesti kasvottomuus on vielä se epäreilu asetelma, että nettivihan kirjoittaja kyllä voi piiloutua miljoonien yhtä nimettömien ja kasvottomien joukkoon, mutta uhri on useimmiten mukana täysin omana itsenään.

Nettivihan kummallisuus ilmiönä Suomessa on hyvin pitkälle siinä, että nettivihasta on vaiettu. Kukaan ei ole halunnut puhua ja jossain määrin siitä on jopa kielletty puhumaan. Valitettavasti jotkin tutkimukset puhuvat tätä käytäntöä vastaan. Se, joka on hiljaa, antaa nettivihaajille voittoisan tunteen siitä, että he saivat mitä halusivat. Ei todellakaan ole helppoa seisoa kivisateessa, mutta ryöpyn jälkeen voi ehkä nousta takaisin jaloilleen ja todeta olevansa vahvempi kuin koskaan.

Blogiin on viime päivien aikana tullut kommentteja siitä, ettei minulla ole oikeutta kirjoittaa nettivihasta, koska olen oman osani ansainnut. Jälleen pieni, koulukiusaamisen vastainen ääni nostaa päätään. Tarkoittaako tämä sitä, että koulussa on oikein haukkua jotakuta, koska hän nyt vain sattuu ärsyttämään? Tarkoittaako tämä sitä, että meidän on okei lynkata joku omien tunteidemme vuoksi, vaikkemme edes tunne ihmistä tai tiedä tapahtumien taustoja?

Mikä oikeuttaa vihan?

Olen hetki sitten tavannut nuoren miehen, joka kuvasi olevansa erityinen, koska hän välittää. Miten ihmeessä kaikki se energia, joka velloo nettivihassa, voitaisiin kääntää nettivälittämiseksi?  

Keskiviikkona palaamme asiaan otsikolla

”Kohteena kuka vain”