Eräällä netin keskustelupalstalla huolestunut anonyymi kirjoittaa:

 Pelkään, että saan syytteen kirjoittelemalla tänne. Voiko minut jäljittää?

Kysymys kerää peräänsä pikimmiten vastauksia ja pohdintaa siitä mikä on kunnianloukkaus. Mistä voi saada syytteen keskustelufoorumilla ja mitä anonyymiys on käytännössä?

Netin anonyymit keskustelufoorumit ja kommentit rehottavat. On helppo sanoa ihan mitä vain, kun se kenelle sanotaan, ei tiedä kuka sanoo. Useimmat tuntuvat jopa lähtevän oletuksesta, ettei kirjoittelun kohde saa tietää. Tällöin nettikirjoittelu on kuin kuiskaus selän takana: ”Oletko kuullut tämän makoisimman juorun?” tai ”Mä en sitten yhtään tykkää ton Marketan miehestä. Se on jotenkin niin kummallinen.” Aivan kuin ei ymmärrettäisi, että se kuiskaus kauppajonossa on hiukan toisenlainen juttu kuin kirjoitus, joka on kenen tahansa luettavissa.

Toiset taas pyrkivät tarkoituksella loukkaamaan ja levittämään pahaa. Miksi? Siihen olen väärä ihminen vastaamaan. On spekuloitu, että nettivihan kirjoittaminen on jonkinlainen keino purkaa omaa pahaa oloaan. Jälleen kerran saavumme kiusaamisen perimmäisten kysymysten äärelle. Eikö siellä koulussakin aina sanottu kiusaajista, että ”niillä nyt on itsellään sitä ja tätä ongelmaa” tai ”niillä nyt on itsellään niin paha olo”. Kiusatun piti vaan olla se fiksumpi, joka ei lähde vastaamaan huutoon, vaikka sanat viiltäisivätkin elämää suurempia haavoja ihoon.

Minusta meistä jokainen voisi joskus pysähtyä ja katsoa peiliin. Kysyä hiljaa itseltään, että millainen minä olen ihmisenä? Millainen haluan olla? Itse olen näiden kysymysten äärellä viettänyt viimeisen vuoden. Samalla tavalla toivoisin jokaisen, joka kirjoittaa toisesta loukkaavaa tekstiä netissä, katsovan peiliin ja kysyvän itseltään, että haluanko oikeasti olla se ihminen, joka satuttaa toista tahallaan?

Sen, että ihmiset aukovat päätään anonyymiyden suojista, voin jotenkin vielä ymmärtää, vaikka lähtökohta onkin äärimmäisen epäreilu. Useimmiten nimettömässä kirjoittelussa hyökätään suoraan jotakuta vastaan. Uhri on paljas, uhri on suoraan tähtäimessä, mutta laukauksen ampujalla ei ole kanttia astua itse päivänvaloon ja sanoa omalla nimellään: ”Minä olen tätä mieltä”. Joku on joskus sanonut, että kyllä miehen on pystyttävä seisomaan sanojensa takana ja kantamaan tekojensa seuraukset. Mikä on siis kirjoittelija, joka hyökkää vasten toisen kasvoja paljastamatta omiaan?

Anonyymiyden suojissa kirjoittelun voin jotenkin vielä ymmärtää. Se on aivan liian helppoa, vaikkakin jonain päivänä saattaa joutua vastuuseen sanoistaan. Eniten ihmettelen ihmisiä, jotka laukovat ihan mitä sattuu facebookissa omalla nimellään ja kasvoillaan. Esimerkiksi nettipoliisin sivuilla ”heitetään läppää”, josta voi oikeasti joutua ongelmiin. Onko anonyymi kirjoittelu hämärtänyt ihmisten käsityksen siitä, ettei netissä voi sanoa ihan mitä tahansa? Ensin vihataan anonyyminä ja kohta facebookissa. Lopuksi todetaan: ”Sehän on vaan facebook”.

Linkkejä aiheesta:

Kaleva: Sakot kunnianloukkauksesta keskustelupalstalla 

Helsingin sanomat: Seitsemälle syytteet Susan Ruususen kunnian loukkaamisesta 

Ilta-Sanomat: Poliisia netissä herjanneelle tuomio kunnianloukkauksesta